Lapset eivät ole kadottaneet mielikuvitustaan.
Aikuiset ovat.
Siksi lapset eivät enää lue satukirjoja – eivätkä aikuiset (lapsilleen).
Kun satu menettää sielunsa
Nykyiset lastenkirjat muistuttavat toisiaan niin paljon, että ne voisi vaihtaa keskenään ilman, että kukaan huomaa eroa.
Kaikki on turvallista, lasten puolesta läpipuhki selitettyä ja AINA ajankuvaan ajateltuna oikein. Niin oikein kuin olla ja voi, että hirviäkin hirvittää.
Oikea satu ei kuitenkaan koskaan ole aikuisten keksimillä mittareilla mitattuna “kivaa ja sopivaa” — vaan suurenmoisen “vääränmoista” seikkailua tulvillaan, missä niitä solmuja, mutkia ja yllättäviä kiekuroita ja koukeroita on enemmän kuin Erkkikään osaa kuvitella.
“Satu ei opeta eikä lässytä, vaan kutsuu lupaa kysymättä niin pienet kuin suurenmoiset seikkailemaan.”
Kun kirjallisuus muuttuu sisällöttömäksi
Se koreilee kirjakielin ja selittää merkityksettömyyksiä loputtomiin sieluttomin vektorikuvituksin.
Viime vuosina on syntynyt myös ilmiö, jota ei voi enää ohittaa:
lastenkirjoja, joissa jokainen juoni pyörii pierun, kakan ja oksennuksen ympärillä.
Ja kyllä – niitä on paljon.
Kirjoja, joissa lapsia “nauratetaan” eritteiden voimin, koska mitään muuta ei enää keksitä (eikä osata).
Kustantamot kilpailevat siitä, kuka myy seuraavan oksennuksen hauskemmin.
Kuuden lapsen iltasatujen kertojana, äitinä ja satukirjailijana sanon sen suoraan: tämä on järkyttävää.
Missä on satu?
Missä on seikkailu, mielikuvitus ja se, miksi sadut on alun perin koskaan kirjoitettu?
Hans Christian Andersen, Astrid Lindgren, Tove Jansson – he eivät kirjoittaneet lapsille, he kirjoittivat ihmisille, jotka vielä uskalsivat unelmoida ja tuntea. He sanoittivat ja antoivat luvan surulle, kaipuulle ja riemulle.
Aikana jolloin monen mahdollisuuden pitäisi olla mahdollista, on satu vaihtunut oksennuspussiin ja sanalliseen suuhun sylkemiseen. Mietin vakavissani – onko tämä todella se arvomaailma, jonka me haluanne esitellä satuina lapsillemme?
“Kun satu menettää sielunsa, me menetämme tulevaisuutemme.”
Kun satu muuttuu tuotteeksi
Tänä päivänä satuja kustannetaan myös julkisuusarvolla. Otetaan julkkis, liimataan nimi kanteen, ja kustannustoimittaja kirjoittaa tekeleen, jonka joku muu kuvittaa vektoriviivoin.
Hiphei – nyt meillä on “julkkiksen satukirja”. Mahtavaa!
Mutta missä on arvo?
Missä on sisältö, seikkailu ja sielu?
Missä on lahjakkuus ja taito?
Ehei, ei sitä tarvita sillä tärkein arvo on, että ostat tämän “satukirjan”.
Kun satu pilkotaan oppikirjaksi
Saduista yritetään tehdä myös tunneoppaita ja oppikirjoja.
Niitä pilkotaan osiin, joista lapsen pitäisi oppia etukäteen merkittyjä ja määriteltyjä asioita: rohkeutta, empatiaa, pelonhallintaa. Ikään kuin mielikuvitus tarvitsisi tunteiden käyttöohjeen, ja oma ajattelu, hoksauksineen olisi aikuisten oikeasti lapsilta kielletty.
Ymmärrän toki, että aikuiset ostavat näitä tunneoppaita, koska eivät enää itse muista, miltä oikea taika ja tarina tuntuu – koska ovat kadottaneet mielikuvituksensa ja luovuuden voiman.
Mutta oikea satu ei ole tunteiden oppitunti tai oppikirja vaan paljon PALJON enemmän.
Lapsi ja mielikuvitusmaailma ovat yksi ja sama
Lapsi ja sadunmaailma eivät ole erillään – ne ovat sama asia.
Lapsi elää siinä. Hengittää sitä.
Satu ei ole hänelle tarina, vaan todellisuus, jossa kaikki on mahdollista.
Lapselle on myös aivan sama, kuka satukirjat on kirjoittanut – yhtä yhdentekevää, vaikka se olisi itse Pomenian Pimeydenvelho Käämä Kalevi Kemppinen. Tärkeintä on oikea taikamaailma, satu ja seikkailu!
Aikuinen on jo taikuutensa unohtanut. Valitettavasti.
Hän mittaa, vertailee, arvioi, suorittaa ja selittää kaiken puhki. Hän on jättänyt taian taakseen, koska ei enää uskalla heittäytyä sen vietäväksi.
Tämän kaiken tyhjänpäiväisyyden alla ei todellakaan siis ole ihme, että TikTok on kiinnostavampi, monimuotoisempi, yllätyksellisempi ja taianomaisempi ajanviete kuin yksikään mielikuvituksettoman aikuisen tekemä ja arvomaailmattoman köyhän kustantamon kustantama “satukirja”.
Minä en kirjoita satukirjoihin aikuisten ohjeita enkä oppaita
Minä luon, loihdin, kuvitan, kuvittelen ja kirjoitan oikeita satuja, seikkailuja, satuolentoja ja taikamaailmoja. Hassunkurisia maailmoja, joissa pikkurikkisinkin keiju uskaltaa uhmata pimeydenvelhoa, koska juuri sillä hetkellä se on oikein.
Kujeilen kertomuksia lohikäärmeestä, joka ei vielä uskalla lentää, koska uskoo, ettei ole luotu lentämään (Hih! Vaikka kaikki lohikäärmeet kuten ihmisetkin on nimenomaan luotu lentämään!).
Ja tottakai satuilen satuja, joissa lapsi, taikamaailmaan tupsahtaessaan, huomaakin olevansa peikko – sillä Pomeniassa ei seikkailla ihmisenä, vaan taikaolentona.
(Silloin taian muistaa paremmin.)
Miksi? Siksi, että oikeat satukirjat ovat enemmän kuin vain satukirjoja
Ne ovat kutsu ajatusten seikkailuun, jossa luovuus saa vallan ja todellisuuden rajat hämärtyvät. Kertomukset keijuista, lohikäärmeistä ja peikoista ovat symboleja syvemmille merkityksille –
muistutuksia siitä, että todellisuus on paljon rikkaampi kuin edes uskallamme kuvitella.
Mielikuvituksen ja satujen voimin matkustamme aikaan ja paikkaan, jossa unelmat muuttuvat todeksi ja jokainen hetki on täynnä yllätyksiä, taikaa, taikapölyä ja toivoa.
Luomani Pomenia on Taikamaailma, jossa seikkailu on suurenmoista, mahdoton mahdollista, eikä rohkeus, sinnikkyys, lahjakkuus tai älykkyys kumarra sukupuolta, kulttuuria tai edes ikää. Sattui aina ja tapahtui – kuten kuuluukin aina sattua ja tapahtua.
Maailma muuttuu yksi tarina, yksi lapsi, yksi sykkivä sydän ja yksi hetki kerrallaan.
Ja siksi jatkan tätä matkaa kaikesta ja kaikista huolimatta.
-satutaiteilija Petronella Grahn-
